Kotimaiset kasvuyritykset investointituen piiriin joulukuun alusta alkaen

Tiedote 30.11.2017

Yrityksen kehittämisavustusta koskevaa rahoituslinjausta on muutettu siten, että 1.12.2017 alkaen myös kotimarkkinoilla toimivat kasvuyritykset voivat hakea investointitukea tuotannollisiin kone- ja laiteinvestointeihinsa. Aiemminhan on rahoitettu vain vientiyritysten kone- ja laitehankintoja.

”Tämä on hyvä uutinen monelle yritykselle, sillä olemme saaneet yrityksiltä paljon toiveita, että myös kotimarkkinoilla toimivat yritykset voisivat saada investointitukea”, kertoo yhteyspäällikkö Leena Gardemeister Kouvola Innovation Oy:stä.

Uusi investointitukea koskeva linjaus edellyttää, että yrityksellä on kasvusuunnitelma ja investoinnilla on vaikutusta yrityksen kasvuun. Investointituki koskee uusia tuotannollisia koneita ja laitteita. Myös niihin liittyvät aineettomat investoinnit ovat tuen piirissä. Rakentamista ja korvausinvestointeja ei kuitenkaan rahoiteta.

”Myös osamaksulla rahoitettaviin koneisiin voi saada tukea, mutta leasing-koneet ovat tuen ulkopuolella. Mikro- ja pienyritykset voivat saada avustusta 20 % hyväksyttävistä kustannuksista ja keskisuurille yrityksille tukiprosentti on 10 %”, kertoo rahoitusasiantuntija Riikka Huhtanen ELY-keskuksesta.

Kehittämistoimenpiteiden osalta linjausta ei muutettu, vaan edelleenkin rahoitetaan myös yritysten kansainvälistymistä, tuotekehitystä ja liiketoimintaosaamisen kehittämistä. Kaakkois-Suomessa on rahoitusta käytettävissä sekä investointeihin että kehittämiseen. Kouvolan seudun yritykset ovat aktiivisesti hyödyntäneet rahoitusmahdollisuuksia.

”Maaseuturahoitukseen linjauksellamme ei myöskään ole vaikutusta, vaan maaseutualueella toimivat pienet yritykset voivat hyödyntää maaseudun yritystuen monipuolisia rahoitusmahdollisuuksia entiseen tapaan mm. rakentamiseen ja käytettyihin koneisiin”, muistuttaa Riikka Huhtanen.



 

Lisätietoa:

Leena Gardemeister, yhteyspäällikkö, Kouvola Innovation Oy
p. 020 615 8191, leena.gardemeister@kinno.fi

Riikka Huhtanen, rahoitusasiantuntija, Hämeen ELY-keskus
p. 020 95 029 123, riikka.huhtanen@ely-keskus.fi

Lisää aiheesta täällä.