Kiinan valtion suunnittelukomitea Kouvolassa

Kouvola sai korkea-arvoisia vieraita, kun Kiinan talouspolitiikkaa toteuttavan Kiinan valtion suunnittelukomitean ja Kiinan Rautateiden edustajat tutustuivat kaupunkiin.

Tärkeänä tutustumikohteena oli Tehola-Kullasvaaran logistiikka-alue ja uuden terminaalialueen rakentaminen. Vieraat olivat vaikuttuneita Kouvolan toimivasta logistiikkahubista ja tärkeästä merkityksestä Euroopan ja Aasian solmupisteenä. 

"Vieraamme kertoivat hämmästyneensä Kouvola-Xian -reitin menestyksestä. Logistiikka kiinnosti heitä erityisesti", toimitusjohtaja Martti Husu Kinnosta sanoo.

Johtaja Guo Xujien johtama suunnittelukomitea jatkoi Kouvolasta matkaansa Helsinkiin, Väylävirastoon, jonka kanssa on tavoitteena käynnistää jatkuva yhteydenpito.  Väylävirasto vastaa Suomen teistä, rautateistä ja vesiväylistä sekä liikennejärjestelmän kehittämisestä.