-
Kouvola Innovation Oy
Puh. 020 615 2710 info@kinno.fi
RAKENNEJÄRJESTELY ETENEE
Tiedote helmikuu 2010 Kouvola Innovation Oy
Elinkeinoyhtiöiden rakennejärjestely etenee aikataulussa Kouvolassa. Kuntaliitoksen jälkeisen ajan Kouvolassa toimineet kolme elinkeinoyhtiötä; Kouvolan Yritysmagneetti Oy, Kuusankosken Kehitys Oy ja Kouvola Innovation Oy ovat yhdistäneet toimintansa 1.2.2010 lukien. Lisäksi Kuusankosken Kehitys Oy:n nimi on vaihtunut Kouvolan Yritystilat Oy:ksi. Kouvolan Yritystilat Oy:stä tulee fuusiojärjestelyjen yhteydessä yritystoimitilojen kehittämiseen ja hallinnointiin erikoistunut tytäryhtiö. Elinkeinoyhtiöiden toiminnallinen yhdistyminen noudattelee kaupunginvaltuuston aiemmin tekemää päätöstä.
Kouvolan Yritysmagneetin ja Kouvolan Yritystilojen juridinen yhdistyminen Kouvola Innovationiin viedään päätökseen kuluvan vuoden loppuun mennessä. Muutokset eivät edellytä asiakkailta minkäänlaisia toimenpiteitä.
Uusi yhdistynyt organisaatio Kinno palvelee nyt viidellä ydintoiminta-alueella: yritys-, matkailu- ja kehityspalveluissa, logistiikan toimialalla rautatielogistiikkaa painottaen sekä yritystilakehittämisen ja –hallinnon alalla.
Yrityspalvelut palvelee nimensä mukaisesti alueen yrittäjiä ja yrityksiä sekä alueelle sijoittuvia yrityksiä.
Kehityspalvelujen toimiala vastaa kaikista projektimuotoisista ja pääosin ulkopuolisten tahojen rahoittamista kehitysprojekteista. Projektitoiminta jakautuu toimialueittain neljään päätoimialaan: metsä, energia ja ympäristö, matkailu ja vapaa-aika, tieto- ja viestintäliiketoiminnot (lyhyesti DigiKouvola), logistiikka (painottaen rautatielogistiikkaa) ja toimialoista riippumattomiin yritys- ja aluekehitysprojekteihin.
Logistiikan toimiala vastaa logistiikkastrategian ja -konseptien kehittämisestä ja toteuttamisesta huolehtien alueen logistiikkapalveluiden kannattavuudesta, laadusta ja houkuttelevuudesta niin että Kouvolasta muodostuu kansainvälisesti merkittävä rautatielogistiikan kaupunki, joka tunnetaan erityisesti Venäjän ja Aasian toimitusketjujen ja verkostojen osaamis- ja toimintakeskittymänä.
Yritystilatoimiala vastaa Kouvolan alueen yritystoimitilojen markkinoinnista, sopimushallinnasta, kiinteistöomaisuuden hoidosta ja kiinteistöpalveluista.
Matkailupalveluitten toimiala palvelee alueen matkailijoita ja matkailuyrittäjiä sekä vastaa Kouvolan matkailumarkkinoinnista