- Kouvola Innovation Oy Puh. 020 615 2710 projektit@kinno.fi
Kaakkois-Suomen kehittämisyhtiöiden ensimmäinen yhteishanke Kaakosta voimaa hakee ratkaisua muun muassa EU:n ilmastotavoitteiden ja alueelliseen rakennemuutokseen asettamiin haasteisiin sekä pyrkii hyödyntämään tuulivoiman kasvavan kysynnän liiketoimintamahdollisuuksia. Kouvolan osaprojektissa keskitytään bioenergialiiketoiminnan kehittämiseen ja kohderyhmänä ovat erityisesti kouvolalaiset suunnittelu- ja metallialan yritykset, joiden liiketoiminta on aikaisemmin nojautunut perinteiseen metsäteollisuuteen.
|
Yrityksille pyritään löytämään uutta työtä laajoilta bioenergian markkinoilta. Projekti pyrkii verkostoimaan yrityksiä ja rakentamaan uusia arvoketjuja yritysten osaamisesta. |
|
Verkostoja on tarkoitus luoda sekä kansallisella että kansainvälisellä tasolla. Yrityksille jaetaan uutta tietoa mm. seminaarien ja tutustumismatkojen avulla. Projekti teettää myös erilaisia selvityksiä.
Alueella jo toimivien tuulivoima- ja bioenergia-alan yritysten tarpeisiin nojaten maakuntaa voidaan markkinoida uusille yrityksille ja luoda seudulle uusia työpaikkoja. Kaakkois-Suomen kehittämisyhtiöiden yhteisellä hankkeella vältytään päällekkäisyyksiltä lähialueiden kesken ja löydetään kaikille alueille omat vahvuudet.