-
Kouvola Innovation Oy
020 615 2710
info@kinno.fi
Toista kertaa järjestettyjen KOUahead-koulutus- ja uramessujen monipuolista tarjontaa pidettiin onnistuneena.
KOUahead-koulutus- ja uramessut järjestettiin 12.–13.1. Kouvolan seudun ammattiopiston liiketalouden yksikössä. KOUahead-messujen yleiskattavana teemana on tulevaisuuden uskon luominen nuoriin ja seutukunnan oman koulutustarjonnan esittely. Tavoitteena on saada nuoria jäämään opiskelemaan Kouvolan seudulle ja muualla koulutuksensa saaneita palaamaan takaisin kotiseudulleen töihin.
Tämän vuoden messujen ensimmäisen päivän teemana olivat aikuisopiskelu ja toisen asteen opiskelijoiden jatko-opinnot. Aikuiskoulutusta markkinoitiin erityisesti rakennemuutosten takia työttömiksi jääneille paperimiehille. Toisena messupäivänä esiteltiin jatko-opintomahdollisuuksia yli 1100 Kouvolan seudun yläkoululaiselle. Lauantaina messuihin liittyi vielä toisen asteen opettajien koulutuspäivä.
KOUahead-messuja olivat järjestämässä Kouvola Innovation Oy:n lisäksi Kouvolan kaupungin toisen asteen koulutus sekä perusopetus, Kouvolan Ammatillinen Aikuiskoulutuskeskus sekä Helsingin yliopiston koulutuskeskus Palmenian Kouvolan yksikkö.
-Messujen tärkeimpänä tavoitteena pidettiin jatko-opintomahdollisuuksista tiedottamista, Kouvola Innovation Oy:n kehittämispäällikkö Reijo Vaurula kertoo.
Kiitosta messujärjestäjät ovat saaneet messujen lavaohjelmasta, juontajista, yleisestä hyvästä tunnelmasta ja lauantain koulutuspäivän hyvistä luennoitsijoista. Messujen ohjelmassa oli muun muassa musiikkiesityksiä ja paneelikeskusteluja. Torstain juonsi näyttelijä Olga Temonen ja perjantain TV-kasvo, toimittaja Mikko ”Peltsi” Peltola.
-Olemme saaneet messuista pieniä yksityiskohtia lukuun ottamatta lähes yksinomaan kiittävää palautetta ja siitä on oltava kiitollinen, Vaurula sanoo.
Lisätietoja:
Reijo Vaurula
kehittämispäällikkö
reijo.vaurula@kinno.fi
p. 020 615 6457
Kuvia messuilta: