• English
  • По-русски
kinno
  • Etusivu
  • Yhtiö
  • Palvelut
  • Media
  • Linkit
  • Yhteystiedot
  • Usein kysyttyä
  • Kinno Log-in
22.06.2010

Ekoparkin kehittämishanke käynnistyy syksyllä

Keltakankaalla sijaitsevasta Ekoparkista aiotaan kehittää vetovoimainen ympäristöyrityspuisto, jonka peruspalveluihin ja -toimintaan kuuluu jatkuva yrityslähtöinen tutkimus- ja kehittämistoiminta sekä erilaisten yrityksiä hyödyttävien selvitysten tuottaminen. Syksyllä käynnistyvän 2,5-vuotisen hankkeen tavoitteena on saada alueelle sijoittumaan kolme uutta yritystä ja 15 uutta työpaikkaa. Ekoparkia kehittävän EKE-hankkeen toteuttaja on Kouvola Innovationin kehityspalvelut. EKE-hankkeen rahoittaa Kaakkois-Suomen ELY-keskus, Kouvolan kaupunki ja mukana olevat yritykset.

Ekopark ympäristöyrityspuistoon halutaan maakunnallisesti ja kansallisesti verkottuneita alan toimijoita, jotka edelleen ovat valmiita luomaan kansainvälisiä suhteita ja hakemaan uusia liiketoimintamahdollisuuksia. Ekoparkille haetaan uuden hankkeen avulla brändinvahvistusta markkinointiviestinnän toimin. Ympäristötoimialan esittelyn ja markkinoinnin lisäksi on tarkoitus tehdä markkinointisuunnitelma alueen tonteille ja alueelle suunnitellulle Yritystalolle. Ekoparkin alueelle halutaan uutta halli- ja toimistotilaa.

Tavoitteena on, että Ekopark ympäristöyrityspuisto hankkeen myötä tunnetaan kansallisesti ja kansainvälisesti hyvämaineisena ja luotettavana alan toimijana ja se on yritysnäkökulmasta haluttu sijoittumispaikka muun muassa siksi, että se kykenee täyttämään toimialansa yritysten tiedontarpeet alan uuteen lainsäädäntöön ja teknologioihin liittyen.

Lisätietoja:
Raili Pallonen, projektipäällikkö
Kouvola Innovation Oy, kehityspalvelut
Puh. 020 61 57713

 

  • Kouvola Innovation Oy
    Puh. 020 615 2710 info@kinno.fi
Copyright Kouvola Innovation Oy
Päivitetty 1.9.2010